Julkaistu , julkaisija

Kynsisieni

kynsisieni

Kynsisieni on kiusallinen ja epämiellyttävä vaiva. Kynsisienen aiheuttaa tavallisesti Trichophyton rubrum -niminen silsasieni. Se iskee useimmiten varpaiden kynsiin, mutta voi harvinaisissa tapauksissa pesiytyä myös sormen kynteen. Yleensä sieni tarttuu kynteen hoitamattomasta varvasvälien tai jalkapohjan sieni-infektiosta. Tartunnan riskiä voi pienentää, kun hoitaa kynsivallintulehduksen ja kynsien vammat huolellisesti, sillä kynsisieni saattaa lähteä liikkeelle pienestä kynteen sattuneesta vammasta, hiertymästä tai hankaumasta.

Vaikka kynsisienen tarttuminen perheenjäsenestä toiseen on harvinaista, kynsisaksien, -leikkureiden ja -viilojen on hyvä olla henkilökohtaisia. Yleisissä tiloissa, esimerkiksi uimahalleissa ja saunoissa sekä urheilutilojen pukuhuoneissa ja pesutiloissa, on hyvä käyttää varvastossuja tai sandaaleja. Jalkojen hyvä hygienia on tärkeää, sillä silsasienet viihtyvät lämpimässä ja kosteassa. Jalkoihin voi käyttää antiperspiranttia ehkäisemään hikoilua ja tarvittaessa lampaanvillaa varvasväleihin. Kenkiin voi suihkuttaa Excilor 3in1 suojasuihketta, jonka tehokas koostumus vaikuttaa jopa 8 tunnin ajan. Mills Jalkakylpysuola on antiseptinen jalkakylpy, joka ennaltaehkäisee tehokkaasti jalkojen sieni-infektioiden leviämistä ja uusiutumista puhdistamalla samalla ihoa.

Kynsisienitulehduksen näkyvinä oireina ovat kynnen rakenteeseen ja väriin liittyvät muutokset. Kynsi on hauraus ja hilseilevä. Usein kynsi paksuuntuu ja sen väri muuttuu kellertäväksi. Kynteen voi myös tulla laikkuja tai kynsi voi muuttua sameaksi. Usein kynsisieni on vain osassa kynttä tai muutamassa kynnessä. Hoitamaton kynsisieni voi levitä ajan mittaan useaan kynteen.

Hoitoon monia vaihtoehtoja

Alkava kynsisieni eli kynnen kärjessä tai pinnalla oleva sieni voidaan yrittää hoitaa paikallishoitoaineen avulla. Kynsisieni elää kynnen sisällä, joten sen häätämiseen käytettävän tuotteen tulisi kulkeutua kynnen rakenteeseen. Siksi iholle tarkoitettavat sienilääkkeet eivät tehoa kynsisieneen. Suurin osa kynsisienen itsehoitotuotteista pehmentää ja kosteuttaa kynttä luoden epäsuotuisan ympäristön kynsisienelle. Esimerkiksi Excilor Forte kynsisienihoito ja Bevitamed hoitokynä kynsisieneen tuotteiden sisältämät aineet imeytyvät tehokkaasti kynnen sisään. Itsehoitotuotteiden kynttä muuttava vaikutus näkyy muutamassa viikossa, mutta käytön pitäisi olla säännöllistä ja kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen, jotta vaikutus olisi pitkäkestoinen.

CanesPro poikkeaa muista tuotteista, sillä se pehmittää kynsisienen vaurioittamat alueet, jolloin vaurioitunut kynnen osa saadaan poistettua hellävaraisesti 2-3 viikossa, minkä jälkeen kynnenalusiho hoidetaan iholle tarkoitetulla sienilääkkeellä.

Milloin lääkäriin?

Jos kynsimuutokset ovat koko kynnessä tai useammassa kynnessä, kynsisienen häätöön tarvitaan lääkärin määräämä sienilääke joko paikallisesti kynteen laitettuna kynsilakkana tai suun kautta otettavina tabletteina. Hoito kestää aina useamman kuukauden, sillä terveen kynnen pitää kasvaa riittävästi hoidon aikana. Sienilääkkeisiin voi liittyä sivuvaikutuksia ja haitallisia yhteisvaikutuksia monien lääkkeiden kanssa. Siksi hoitava lääkäri harkitsee aina tarkkaan ja tapauskohtaisesti lääkehoidon järkevyyden ja tarpeellisuuden. Lääkäriin kannattaa hakeutua aina, jos kynsissä tapahtuu nopeita, yllättäviä muutoksia, esimerkiksi värimuutoksia tai kynsiin ilmestyy tummia laikkuja.

Lue myös artikkeli jalkasienestä

bonusjarjestelma

© Helena Jalonen, apteekkari