Julkaistu , julkaisija

Lääkekaappi ja kotivara

Blogi_kotivara

Varautumisella pyritään ehkäisemään vaaratilanteita ja valmistellaan toimenpiteet poikkeusolojen varalta. On hyvä varautua häiriötilanteisiin, kuten pitkittyneeseen sähkökatkoon tai siihen, jos kauppaan ei pääsekään esimerkiksi sairastumisen vuoksi. Yleisohje varautumisessa on, että kotona tulisi pärjätä itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta poikkeustilanteen sattuessa.

Kotona olevaa hätätilanteisiin varattua ruokaa ja juomaa kutsutaan kotivaraksi. Kotivara on osa omatoimista varautumista. Kotivaraan kuuluu sellaisia tarvikkeita, joita tarvitaan päivittäin, kuten vettä ja ruokaa. Kokoa kotivara sellaisista tuotteista, joita käytät muutenkin, mutta jotka säilyvät hyvin huoneenlämmössä. Kotivara ei ole erillinen hätävarasto, vaan tuotteita käytetään arjessa tarpeen mukaan ja tilalle hankitaan uutta. Näin ruokien kierto sujuu, eivätkä tuotteet pääse vanhenemaan ja siten synny turhaa hävikkiä. Olennaista on, että ruokaa on kaapeissa riittävästi, jotta koko perhe pärjää. Muista myös varata lemmikeille riittävästi ruokaa. Mieti myös mitä ja miten voit tarvittaessa laittaa ruokaa sähkökatkon aikana. Ruokaa voi valmistaa esimerkiksi retkikeittimen tai pihalla grillin avulla.

Ruoan säilytys ja säilyminen sähkökatkon aikana

Kun sähköt ovat poikki, ei jääkaappi tai pakastin pysy kylmänä. Sähkökatkon aikana kannattaa välttää pakastimen avaamista. Ensimmäisenä käytetään tuoreet ja jääkaapissa säilytettävät tuotteet, sillä pakastimen sulaminen kestää jopa useita vuorokausia ja jääkaappikylmät sulaneet elintarvikkeet voi valmistaa ruoaksi tai kypsentää ennen uudelleen pakastamista.

Vesi on tärkein

Vesikatko voi johtua esimerkiksi sähkökatkosta tai veden saastumisesta. Jos vettä ei tule tai se on saastunutta, ovat kannelliset astiat tarpeen. Niihin voi hakea varavettä viranomaisten perustamasta vedenjakelupisteestä. Myös pullotettua vettä on hyvä pitää kotona aina varalla. Vettä tarvitaan juotavaksi noin 2 litraa päivässä. Lisäksi sitä tarvitaan ruoanlaittoon, hygieniaan ja WC:n huuhteluun. Ilman vettä vessan voi vetää vain kerran, mutta pönttöön voi asentaa roskapussin, johon tehdään tarpeet.

Kotona on hyvä olla ainakin:

  • Kannellisia astioita veden kuljettamista ja säilyttämistä varten
  • Juotavaksi valmista mehua ja pullotettua vettä
  • Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa hyvin säilyvää ruokaa
  • Ruokaa lemmikkieläimille

Onko kotonasi paristoilla toimiva radio?

Suurin osa talojen lämmitysmuodoista tarvitsee sähköä toimiakseen. Varsinkin talvella asunto kylmenee nopeasti ja sähkön palattua talojen lämmittäminen vie aikaa. Myös kaikki viestintä on sähköstä riippuvaista, joten tietoliikenneyhteydet toimivat niin kauan kuin akut riittävät.

Myös nämä olisi hyvä olla kotona varalta:

  • Paristoilla toimiva radio ja varaparistoja
  • Puhelin, jossa on virtaa
  • Varavirtalähde puhelimen lataamista varten
  • Taskulamppu ja paristoja
  • Kynttilät ja tulitikut
  • Käteistä rahaa
  • Välttämättömät henkilökohtaiset lääkkeet
  • Lääkekaapin perusvarasto
  • Joditabletteja
  • Hygieniatarvikkeet
  • Ensiaputarvikkeet
  • Puukko, kirves, saha ja pistolapio
  • Käsisammutin/sammutuspeite

 

LÄÄKEKAAPIN KOTIVARA

Kotivaran yksi tärkeä osa on monipuolisesti varustettu lääkekaappi. Kun tauti yllättää, voi olla liian myöhäistä lähteä apteekkiin ostoksille. Lääkekaapin sisältö olisi hyvä käydä läpi puolivuosittain, jotta täydennystarpeet huomaa ajoissa. Samalla on syytä tarkistaa lääkkeiden ja muiden tuotteiden kestoajat. Lääkekaapin sisältö kootaan aina yksilöllisten tarpeiden mukaan lemmikkieläimiä unohtamatta. Esimerkiksi kuume- ja kipulääkkeestä pitää jokaiselle perheenjäsenelle valita sopiva lääkeaine, lääkemuoto ja vahvuus. Lapsille on hyvä olla liuosmuotoinen tai suussa hajoava lääke ja aikuisille nieltäviä tabletteja. Yksittäistä lääkettä ei tarvitse varastoida suurta määrää, vaan yksi itsehoitopakkaus riittää. Lääkkeet sijoitetaan turvalliseen, kuivaan paikkaan huoneenlämpöön. Vessa tai kylpyhuone ovat huonoja paikkoja säilyttää lääkkeitä, koska tilat ovat kosteita ja niiden lämpötila saattaa vaihdella. Lääkekaappia ei kannata sijoittaa myöskään keittiöön lieden läheisyyteen.

Lääkekaappiin on hyvä laittaa lista tärkeistä yhteystiedoista ja tallentaa ne myös valmiiksi puhelimeen:

Yleinen hätänumero 112

Myrkytystietokeskus: 0800 147 111 tai 09 471 977

Lääkekaapin perusvarusteita:

 

Lue lisää jodista täältä.

 

© Helena Jalonen, apteekkari ja Markku Jalonen, kriisinhallintaveteraani