Julkaistu , julkaisija

Lemmikin peseminen

lemmikkien_pesu

Lemmikkiä ei kannata pestä kovin usein, sillä pesussa ihosta ja turkista häviää niiden luonnollinen rasva. Pesu on paikallaan, jos lemmikki on hyvin likainen, haisee voimakkaasti tai on menossa näyttelyyn. Toisaalta pitkäkarvaisten koirien ja kissojen turkki voi tarvita pesua pysyäkseen paremmassa kunnossa, sillä likainen karva haurastuu ja takkuuntuu herkästi. Takut lisääntyvät tahmaisessa turkissa eikä likaista karvaa saa harjattua katkomatta. Aina ei ole kuitenkaan välttämätöntä kylvettää lemmikkiä kokonaan vaan riittää, että pestään likaiset kohdat.

Koiran pesu

Oikean pesuaineen valinta on tärkeä, sillä ihmisten shampoo on liian hapan koiran turkille. Lemmikin shampoot ovat mietoja, mutta puhdistavat silti tehokkaasti turkista likaa ja rasvaa.

Kastele koira kunnolla ja lisää shampoota runsaasti. Hiero se kunnolla turkin pohjaan asti. Shampoon voi levittää joko koko koiraan tai voit pestä turkin osissa niin, että ensin shampoo levitetään koiran takapäähän ja huuhdellaan. Sitten pestään keskiosa ja huuhdellaan. Lopuksi pestään koiran etuosa ja pää. Päähän kannattaa levittää shampoo viimeiseksi ja huuhdella se ensimmäisenä. Varo, ettei shampoota pääse valumaan silmiin, korviin tai kirsuun: kannattele kuonoa toisella kädellä niin, että pää nousee vähän pystyasentoon, jolloin vesi valuu niskaan. Shampoo huuhdellaan hyvin huolellisesti painamalla suihku koiran ihoa vasten, jolloin vesi pääsee huuhtelemaan myös turkin pohjavillan.

Hoitoainetta on hyvä käyttää, sillä se helpottaa koiran turkin käsittelyä, vähentää sähköisyyttä ja auttaa turkkia hylkimään likaa. Pesun jälkeen koira kuivataan pyyhkeellä hellävaraisesti. Varo hankaamasta, ettei turkki takkuunnu. Jos kuivaat turkin hiustenkuivaajalla, varo liian kuumaa ilmaa, ettet vahingoita turkkia ja polta koiran ihoa.

Kissan pesu

Kissan turkin hoito on helppoa, sillä yleensä kissa huolehtii omasta puhtaudestaan. Vanhemmilla kissoilla voi joskus olla vaikeuksia pysyä puhtaana, jolloin turkki jää tahmaiseksi ja rasvaiseksi. Turkki voi takkuuntua ja johtaa lopulta ihotulehduksiin. Kissan turkki on siis syytä pestä silloin kun se on jostain syystä likaantunut erityisen paljon. Tutki tahmeat tai muuten ongelmalliset kohdat kissan turkista ennen kuin aloitat pesun. Jos mahdollista, leikkaa takkuuntuneet kohdat saksilla pois.

Harjaa kissan turkki, jotta karvat ja roskat irtoavat helpommin. Laita kylpyammeen tai lavuaarin pohjalle liukuestematto, jotta kissa säilyttää helpommin tasapainonsa. Lisää ammeeseen tai altaaseen reilut 10 cm lämmintä vettä. Ole varovainen veden lämpötilan suhteen. Liian kuuma vesi voi polttaa ja liian kylmä vesi ei ole miellyttävän tuntuista kissalle.

Kastele kissa suihkun avulla. Hiero kissaan shampoota. Vältä sampoon joutumista herkille alueille, kuten silmiin tai korviin. Huuhtele kissan turkki painamalla suihkun päätä hellästi ihoa vasten, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Pyyhi hellävaraisesti kissan kasvot ja korvat pyyhkeen avulla. Voit käyttää kuivaamiseen hiustenkuivaajaa jos kissasi on tottunut siihen pienestä pitäen.

Peruspesuun ja iho-ongelmiin ratkaisuja

Hellävaraiseen puhdistukseen sopii esimerkiksi kissojen ja koirien shampoo kuten Virbac Fysiologinen shampoo, Allermyl shampoo atooppisen ja allergisen ihon pesuun tai Epi-Soothe shampoo, joka auttaa neutraloimaan pahaa hajua ja kosteuttamaan ihoa. Keratolux hoitoshampoo poistaa hilseen, karstan ja ylimääräisen rasvan. Se auttaa tasapainottamaan talineritystä ja ehkäisemään pahan hajun syntyä. Klooriheksidiinillä on desinfioiva vaikutus bakteereja ja sieniä vastaan. Allerderm Clohex sopii sekä koirille että kissoille.

Humilac hoitoainetta voidaan käyttää joko turkin pesun jälkeen tai päivittäin sekä kissalle että koiralle. Pesun yhteydessä hoitoaineena käytettäessä sekoitetaan 5 korkillista litraan lämmintä vettä ja kaadetaan lemmikin päälle. Päivittäisessä käytössä suihketta ruiskutetaan kuivaan turkkiin.

Lue myös artikkeli lemmikkien maitohappobakteerit.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma