D-vitamiinit

D-vitamiinilla tarkoitetaan useita steroidirakenteisia, rasvaliukoisia yhdisteitä, joista tärkein on D3-vitamiini (kolekalsiferoli). D3-vitamiinia muodostuu ihossa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä on runsaasti myös rasvaisissa kaloissa. D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy joissakin kasviksissa, lähinnä sienissä. Suomessa D3-vitamiinia lisätään maitovalmisteisiin ja levitettäviin ravintorasvoihin. D-vitamiinin pääasiallinen lähde on kuitenkin auringon valo, ja sitä on vaikea saada riittävästi ravinnosta, joten monipuolisen ruokavalion lisänä on suositeltavaa käyttää D-vitamiinivalmistetta. Suomalaisista kolmanneksella on D-vitamiinin puutosta. D-vitamiinia tarvitaan luun ja hampaiden muodostumisessa sekä kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnassa. D-vitamiini puutos aiheuttaa luun pehmenemistä: lapsilla riisitautia ja aikuisilla osteomalasiaa. D-vitamiinia tarvitaan myös kalsiumin imeytymiseen. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla saattaa olla lukuisia muitakin terveysvaikutuksia. Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että D-vitamiinin käyttö saattaa muun muassa vähentää hengitystieinfektioita ja sen puute voi lisätä diabetesriskiä. Foolihapon tarvetta lisäävät mm. yksipuolinen ruokavalio, raskaus ja imetys ja keliakia.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 24 / 99 tuloksesta

Uusi Minisun D-vitamiini Nieltävä 50 mikrog 200 tabl

23,45
1 kg = 469,00 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Uusi Minisun D-vitamiini Nieltävä 20 mikrog 200 tabl

16,15
1 kg = 323,00 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Solgar D3-vitamiini nestemäinen 59 ml

22,50
1 l = 381,36 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Terranova Green Child Vitamin D3 10 ug (kasviperäinen) 50 kaps

13,65
1 kpl = 0,27 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Devisol Dino appelsiini-kola 10 mikrog purutabl 200 kpl

16,95
1 kg = 113,00 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Devisol Dino appelsiini-kola 10 mikrog purutabl 100 kpl

10,80
1 kg = 144,00 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Minisun Defence C+D-vitamiini 60 PURUTABL

11,20
1 kg = 143,59 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Devisol Dino mustikka appelsiini 15 mikrog 120 tabl

18,25
1 kg = 84,49 €
Tuote on tilapäisesti loppu. Voit tilata tuotteen, mutta toimitusaika saattaa olla normaalia pidempi

Minisun D-vitamiini Päärynä Nalle jr.10 mikrog 100 tabl

10,40
1 kg = 189,09 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Minisun D-vitamiini 100 mikrog 200 tabl

27,05
1 kg = 450,83 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Minisun D-vitamiini Pehmokonna Mansikka 10 mikrog 60 purutabl

10,40
1 kpl = 0,17 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Sana-Sol Vitanallet D-vitamiini 10 mikrog Appelsiini 120 kpl

20,80
1 kpl = 0,17 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

2 kpl Devisol Strong 100 Mikrog Imeskelytabl 100 kpl Value Pack

32,95
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Nordic Health DLux D3+K2-suihke 75+75 mikrog 12 ml

20,75
1 l = 1 729,17 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Apovit Immune Boost C- ja D-vitamiini inkivääri poretabletti 20 tabl

7,30
1 kpl = 0,37 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Apovit Immune Boost D-vitamiini sitruuna-lime poretabletti 20 tabl

5,15
1 kpl = 0,26 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Minnea D-vitamiini 20 mikrog 200 kaps

13,35
1 kg = 215,32 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Multi-tabs D-drops tipat 10 ml

4,15
1 l = 415,00 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Super D-vitamiini 50 mikrog. 100 kaps

13,15
1 kg = 328,75 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Minisun D-vitamiini Pehmokonna Mansikka 10 mikrog 120 purutabl

18,05
1 kpl = 0,15 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Minisun D-vitamiini 100 mikrog 100 tabl

18,05
1 kg = 601,67 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Apteekin Sana-sol Vegaani D3-vitam. 25 mikrog 180 tabl

15,20
1 kpl = 0,08 €
Lähetetään 0-2 arkipäivässä

Puhdas+D3-Vit.oliiviöljyssä 100 mikrog 120 kaps

19,05
1 kpl = 0,16 €
Tuote on tilapäisesti loppu. Voit tilata tuotteen, mutta toimitusaika saattaa olla normaalia pidempi
1 - 24 / 99 tuloksesta