Näytä nykyinen sisältö RSS-syötteenä

Apteekkarin neuvot

helena_jalonen

Apteekkarimme Helena Jalonen on valmistunut proviisoriksi vuonna 2002 Kuopion yliopistosta. Hän on toiminut päätoimisesti proviisorina apteekissa yli 15 vuoden ajan ja lisäksi usean vuoden ajan lääketeollisuudessa sivutoimisesti. Hän on suorittanut proviisorintyöuransa aikana yrittäjyyteen liittyviä tutkintoja sekä toiminut erilaisissa asiantuntija- ja luottamustoimissa. Helena on pitänyt lukuisia esitelmiä ja luentoja työuransa aikana sekä kirjoittanut kymmeniä lehtiartikkeleita ja lisäksi alan oppikirjan. Bonusapteekin apteekkarina Helena on toiminut marraskuusta 2017 alkaen.


1 - 10 / 48 tuloksesta
Julkaistu , julkaisija

Melatoniinista apua nukkumiseen

melatoniini_bonusapteekki

Uni-valverytmin häiriössä nukahtamis- ja heräämisvaikeudet johtuvat sisäisen kellon ja ympäristön välisestä epätasapainosta. Unirytmin ongelmat ovat hyvin yleinen syy sekä ajoittaiseen että pitkäaikaiseen unettomuuteen. Vuorotyötä tekevillä yli puolella on ongelmia nukahtamisessa ja jopa kolmannes yli 60-vuotiaista kotona asuvista kärsii haitalliseksi kokemastaan unettomuudesta.

Aivoissa sijaitsevan sisäisen kellon jakso on useimmilla ihmisillä jonkin verran yli 24 tuntia, keskimäärin 24 tuntia 10 minuuttia. Sisäinen kello pysyy vuorokauden mukaisena kun se saa ympäristöstä säännöllisiä aikamerkkejä, joita ovat valon ja pimeän vaihtelut, säännölliset aterioinnit sekä nukkumaan menon ja heräämisen ajat. Ilman näitä ulkoisia tahdistimia sisäinen kello alkaa jätättää, nukahtaminen ja herääminen viivästyvät sekä yöunen laatu heikkenee. Tämän takia säännöllinen nukkumaan meno ja aamuherääminen ovat tärkeimpiä keinoja välttää uni-valverytmin häiriöstä johtuvia uniongelmia.

Useiden aikavyöhykkeiden ylittäminen aiheuttaa aikaeroväsymystä eli ns. jetlag -ilmiön, jolloin uneliaisuus ja virkeys ilmenevät paikalliseen aikaan nähden väärällä hetkellä. Itään päin matkustettaessa aikaerounettomuus on yleensä vaikeampaa kuin länteen päin matkustettaessa. Vuorotyössä yövuorotyö tai usein vaihtuvat työvuorot voivat myös johtaa unettomuuteen ja valveen aikaiseen väsymykseen. Aikaistunut univaihe on yleensä ikääntyvillä ilmenevä suhteellisen harvinainen unihäiriö, jossa yöuni päättyy liian aikaisin varhaisen nukkumaanmenon vuoksi. Tuloksena on pinnallinen ja katkeileva yöuni. Epäily univaikeuksien taustalla olevasta uni-valverytmin häiriöstä on aina syytä kertoa lääkärille, jotta univaikeutta ei hoidettaisi turhaan nukahtamislääkkeillä, jotka usein vain ylläpitävät tai joskus jopa pahentavat ongelmaa.

Muuta itse unirytmisi

Unettomuuden hoidossa on olennaista aamuheräämisen säännöllisyys ja turhan iltavalvomisen välttäminen. Sisäisen kellon määräämä nukahtaminen siirtyy parissa viikossa aikaisemmaksi jos herättää itsensä joka aamu tiettyyn aikaan. Säännöllinen aamuherääminen myös viikonloppuisin on tehokkain keino estää ongelman toistumista. Aikaerotyyppisen uni-valverytmin häiriö korjaantuu nopeimmin, jos pakottaa itsensä heti matkalta tultuaan pysymään hereillä normaalirytmin mukaisesti. Vuorotyöstä johtuvan uni-valverytmin häiriö on usein työhön liittyvä ongelma, jota voidaan kuitenkin helpottaa hyvällä työvuorosuunnittelulla.

Melatoniini on aivojen käpylisäkkeen tuottama, elimistössä luontaisesti esiintyvä ”nukahtamishormoni”. Melatoniini laskee kehon lämpötilaa ja vireystasoa sekä saa aikaan nukahtamista edeltävän väsyneen valvetilan. Se ei muuta unen rakennetta, ei aiheuta aamuväsymystä eikä uneliaisuutta kuten monet unilääkkeet. Melatoniinin määrä elimistössä lisääntyy normaalisti pian pimeän tulon jälkeen, on huipussaan kello 02–04 välillä yöllä ja vähenee aamua kohti. Melatoniinia erittyy elimistössä normaalia vähemmän mm. stressin yhteydessä tai jos käyttää alkoholia. Iän myötä sen tuotanto luonnostaan vähenee, jolloin elimistön oma melatoniinin määrä ei välttämättä riitä hyvän yöunen takaamiseen.

Melatoniinilla voidaan hoitaa myös ns. viivästyneestä unijaksosta kärsiviä, eli henkilöitä, jotka saavat unta vasta aamuyöstä. Melatoniinilla on vuorokausirytmin säätelyn ohella muitakin vaikutuksia. Se vahvistaa elimistön puolustusjärjestelmää ja vaikuttaa vireystilaan. Melatoniinin vaikutukset unettomuuden ja uni-valverytmin muuttamisessa ovat yksilöllisiä, eikä se tehoa kaikkiin unihäiriöihin. Osalla unettomuus lievittyy nopeammin jo viikon tai parin aikana käytön aloittamisesta, toisilla vasta muutaman kuukauden kuluessa. Koska melatoniinin vaikutus perustuu osin vuorokausirytmien tahdistamiseen, tulisi melatoniini ottaa mahdollisimman säännöllisesti iltaisin aina samaan kellonaikaan: lyhytvaikutteinen iästä ja nukkumisajoista riippuen kello 18–23 ja pitkävaikutteinen kello 20–22. Pitkävaikutteinen valmiste jäljittelee kehon omaa melatoniinipitoisuutta ja vapautuu hitaasti noin 4-6 tunnissa. Melatoniini imeytyy neljä kertaa hitaammin ruoan yhteydessä nautittuna, joten se kannattaa aina ottaa samalla tavalla, joko tyhjään vatsaan tai iltapalan yhteydessä, samanlaisen vaikutuksen varmistamiseksi elimistön vuorokausirytmin sääntelyssä. Melatoniinia ei koskaan kannata ottaa puolen yön jälkeen, koska silloin se siirtää rytmejä eteenpäin, eli väärään suuntaan unettomuuden hoitoa ajatellen.

Melatoniinituotteita löydät täältä.

Lue myös artikkeli: Magnesium on elimistölle tärkeä hivenaine

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Vitamiineja purkista vai ravinnosta?

vitamiinit

Vitamiineja on 15 erilaista yhdistettä, kivennäis- ja hivenaineita on parikymmentä. Vitamiinit ovat välttämättömiä elimistön kasvun, ylläpidon ja uusiutumisen kannalta. Perusterve henkilö, joka syö monipuolista sekaravintoa, ei välttämättä tarvitse jatkuvaa vitamiinien ja erilaisten lisäravinteiden nauttimista. On kuitenkin huomattava, että suositukset on tehty yleistäen terveelle väestölle. Monissa elämäntilanteissa vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti kannattaa kuitenkin varmistaa ravintolisävalmisteiden avulla.

Vitamiinit ovat ravinnosta saatavia elimistölle välttämättömiä aineita, joita se ei pysty itse tuottamaan. Rasvaliukoisia vitamiineja elimistö pystyy varastoimaan. Näitä ovat A-, D-, E- ja K-vitamiinit sekä vitamiinien kaltainen yhdiste ubikinoni (Q10). Vesiliukoisia vitamiineja ovat C- ja B-vitamiinit, joita on saatava ravinnosta päivittäin, sillä ne eivät varastoidu. Kivennäisaineet ovat ravinnosta saatavia suoja-aineita, jotka ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle. Kivennäisaineet ovat luonnossa esiintyviä mineraaleja ja alkuaineita. Keskeisiä kivennäisaineita ovat esimerkiksi fosfori, kalium, kalsium, magnesium ja natrium. Hivenaineiksi kutsutaan kivennäisaineita, joiden päivittäinen tarve on alle 100 mg päivässä. Näitä ovat esimerkiksi fluori, jodi, kromi, kupari, mangaani, rauta, seleeni ja sinkki.

Normaalisti monipuolinen ruokavalio riittää takaamaan vitamiinien ja kivennäisaineiden riittävän saannin. On kuitenkin joitakin poikkeuksia, jolloin ruoasta ei pysty saamaan riittävästi ravinteita ja ne liittyvät erityisesti tiettyihin ikävaiheisiin ja elämäntilanteisiin: erityishuomiota vaativat esimerkiksi lapset, nuoret ja ikääntyneet. Lisäksi ravintoaineiden imeytymisessä on yksilöllisiä eroja. Vitamiinien tarvetta lisäävät myös allergioiden aiheuttamat ravintorajoitteet, tupakointi, tietyt pitkäaikaissairaudet kuten keliakia ja diabetes sekä runsas alkoholin käyttö. Talvella vitamiinivalmisteiden tarve on selvästi suurempi kuin kesällä, koska silloin jää usein vähemmälle marjojen ja kasvisten syönti. Erityisasemassa on D-vitamiini, jota ei muodostu talvella ihollamme lainkaan, joten sen riittävästä saannista on kaikkien muistettava huolehtia ympäri vuoden. D-vitamiinivalmisteiden käyttöä suositellaan, jos päivässä ei juo yli puolta litraa D-vitaminoitua maitoa. Jatkuvassa käytössä 100 mikrogramman päiväannos on maailmanlaajuisesti todettu aikuisen turvallisen D-vitamiiniannoksen ylärajaksi.

Tietyt ikävaiheet ja elämäntilanteet muuttavat tarpeita

Ravitsemukseen tarvitsee kiinnittää erityistä huomiota raskaus- ja imetysaikana ja miellään jo suunniteltaessa perheen perustamista, sillä B-vitamiineihin kuuluva foolihappo vähentää raskauden aikaisia komplikaatioita ja lapsen huulihalkioriskiä. Lisäksi kalsiumin, raudan ja D-vitamiinin suositusten mukainen saanti on erityisen tärkeää raskaana olevalle naiselle.

Myös erilaiset stressitekijät lisäävät vitamiinien ja kivennäisaineiden kulutusta. Esimerkiksi flunssan aikana sinkin kulutus kasvaa. Tutkimusten mukaan 75 milligramman sinkkilisä vuorokaudessa lyhentää flunssan kestoa merkittävästi. Aktiiviurheilijoilla on vitamiinien ja kivennäisaineiden tarve hieman normaalia suurempi. Kestävyysurheilijoille tärkeimpiä vitamiineja ovat C-, D- ja E-vitamiinit sekä B-ryhmän vitamiinit. Natrium, kalsium, kalium ja magnesium vaikuttavat lihasten ja hermoston ärtyvyyteen ja siten lihassupistukseen. Rauta on punasolujen hemoglobiinin osa ja siksi urheilun kannalta merkittävä hivenaine. Raudanpuutosanemia laskee aerobista suorituskykyä, koska veren hapenkuljetuskyky heikkenee. Urheilija voi ajoittain syödä rautavalmistetta, jos veriarvot viittaavat raudanpuutteeseen. Lisäksi urheilijoilla erityisesti ubikinonin tarve kasvaa. Ubikinoni ei paranna urheilusuorituksia, mutta saattaa ehkäistä urheilijoiden lihasvammoja. Myös kolesterolilääkkeitä käyttävät tarvitsevat ubikinonia lisää, sillä ubikinoni muodostuu maksassa saman mekanismin kautta kuin kolesteroli, joten kun kolesterolin muodostuminen ehkäistään, samalla vähennetään myös ubikinonin määrää elimistössä. Viitteitä on myös siitä, että ubikinonilla voitaisiin ehkäistä kolesterolilääkkeiden aiheuttamia lihashaittoja.

Tiukkaa kasviruokavaliota noudattavien tulee ottaa purkista B12-vitamiinia, sillä sitä saa käytännössä vain eläinkunnan tuotteista: lihasta, maidosta ja kalasta. Lisäksi varsinkin ikääntyessä B12-vitamiinin imeytyminen usein heikkenee. Yleensä pitkäaikaiset B12-vitamiinin puutokset voivat aiheuttaa anemiaa ja hermoston oireita.  Lisäksi puutos voi ilmetä suoliston toiminnan heikkenemisenä, raajojen pistelynä ja puutumisena, neurologisina oireina, masennuksena sekä henkisen- ja fyysisen suorituskyvyn heikkenemisenä. B12-vitamiinin puutoksen on todettu lisäävän muistisairauksien riskiä ja aiheuttavan muistiongelmia.

Vitamiinit ja kivennäisaineet toimivat kaikki yhteistyössä ja tarvitsevat toisiaan. Lisäksi rasvaliukoiset vitamiinit tarvitsevat ravinnosta saatavia välttämättömiä omega-3- ja omega-6-rasvahappoja imeytyäkseen. Mikäli nautit erilaisia vitamiinivalmisteita, katso, ettei erityisesti rasvaliukoisten vitamiinien kokonaismäärä nouse liian korkeaksi.

Vitamiinit ja hivenaineiden valikoiman löydät täältä.

Lue myös apteekkari Helenan vinkit koskien omega-rasvahappoja.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Vegaanin ravintolisät

vegaanin_ravintolisat

Vegaaniruokavaliota noudattavien kannattaa aina silloin tällöin tarkastella ruokavalion monipuolisuutta ja ravintolisien tarvetta. Kriittisiä ravintoaineita, joiden saanti voi olla vähäistä kasvisruokavaliosta tai joiden imeytyminen on heikompaa kasviperäisistä kuin eläinperäisistä lähteistä ovat B12-vitamiini, D-vitamiini, riboflaviini, seleeni, ​jodi, kalsium, rauta ja sinkki.

B12-vitamiini

B12-vitamiinia on vain eläinkunnan tuotteissa, joten vegaaniruoka ei sisällä sitä lainkaan. Hapatetussa ruoassa ja merilevässä voi olla B12-vitamiinin kaltaisia aineita, mutta elimistö ei pysty käyttämään niitä hyväkseen. Tämän vuoksi vegaanin tulee varmistaa B12-vitamiinin saanti käyttämällä B12-vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita tai B12-vitamiinivalmistetta. Ravintolisissä käytettävä B12-vitamiini on aina mikrobien tuottamaa, eli se soveltuu vegaaniseen ruokavalioon. Kuitenkin joissakin valmisteissa voi olla eläinperäisiä ainesosia.

Lue lisää B12-vitamiinista täältä.

D-vitamiini

Vegaaniset elintarvikkeet eivät ole luonnostaan erityisen hyviä D-vitamiinin lähteitä, sillä vitamiinia esiintyy luontaisesti vain metsäsienissä. D-vitamiinia lisätään joihinkin täydennettyihin elintarvikkeisiin kuten margariineihin, kasvirasvalevitteisiin sekä kasvijuomiin ja -jogurtteihin. Koska vegaanit saavat ravinnostaan D-vitamiinia vain pieniä määriä, on vegaaniruokavaliota noudattavien syytä käyttää sitä ravintolisänä.

Ravinnossa ja ravintolisissä D-vitamiini esiintyy kahdessa eri muodossa: D2-vitamiinina (ergokalsiferoli) ja D3-vitamiinina (kolekalsiferoli). D3-vitamiini (kolekalsiferoli) on lähes aina eläinperäinen, tavallisesti lampaan villarasvasta (lanoliinista) eristetty, ellei muuta ole mainittu. Vegaaninen D3-vitamiini eristetään jäkälästä. D2-vitamiini (ergokalsiferoli) on aina kasviperäinen.

Lue mitä D-vitamiini tekee kehossa.

Riboflaviini

Riboflaviini on vesiliukoinen B2-vitamiini, ja sitä täytyy saada ruoasta päivittäin. Riboflaviini toimii muun muassa elimistön energia- ja rasvahappoaineenvaihdunnassa. Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan riboflaviinin päivittäinen saantisuositus on aikuisille naisille 1,3 mg ja miehille 1,7 mg vuorokaudessa. Riboflaviini on ruoassa yleensä sitoutuneena proteiiniin, joten runsasproteiiniset ruoat ovat myös hyviä riboflaviinin lähteitä. Vegaaniruokavaliossa näitä ovat pavut. Riboflaviinin saannin voi varmistaa lisäämällä oluthiivahiutaleita ruokaan. Oluthiivahiutaleissa on merkistä riippuen riboflaviinia 18–25 mg/100 g. Riboflaviinin puutosoireita ovat suupielten ja suun haavat sekä ihottuma kasvoissa.

Seleeni

Seleeni on välttämätön hivenaine terveydelle. Sitä tarvitaan esimerkiksi useiden kymmenien erilaisten entsyymien toimintaan. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että liian vähäinen seleenin saanti lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä eräiden syöpätyyppien riskiä. Suomalaisten terveyden turvaamiseksi seleeniä alettiin lisätä lannoitteisiin ja tuotantoeläinten ruokaan jo 80-luvulla. Pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaan naisten tulisi saada seleeniä vähintään 50 mikrogrammaa ja miesten 60 mikrogrammaa vuorokaudessa. Seleenin tarve lisääntyy raskauden ja imetyksen aikana sekä normaalin ikääntymisen myötä. Jatkuva yli 300 µg:n päivittäinen saanti voi olla haitallista terveydelle. Luomutuotettujen kasvisten seleenipitoisuudet ovat selvästi alhaisempia verrattuna seleenilannoituksella kasvatettuihin kasviksiin, joten tiukasti luomutuotteita suosiva ei aina välttämättä saa suositusten mukaista seleenimäärää ravinnostaan.  Seleenipuutoksen riskiryhmässä ovat myös vähän viljatuotteita käyttävät kuten keliaakikot.

Jodi

Jodi on ravintoaine, joka toimii elimistössä kilpirauhashormonien osana. Kilpirauhashormoneja tarvitaan varsinkin keskushermoston normaaliin kasvuun ja kehitykseen. Jodin puute aikuisilla aiheuttaa kilpirauhasen laajentumista ja struumaa. Lapsilla jodin puute sikiöaikana tai varhaislapsuudessa aiheuttaa kasvuhäiriöitä ja henkisen kehityksen jälkeenjääneisyyttä.

Viime vuosina erilaisten jodioimattomien suolalaatujen, kuten sormisuolan, käyttö on yleistynyt. Jodin puuttuminen tekee erikoissuoloista terveyden kannalta kaksin verroin ongelmallisia: niissä on suolan haitta-aine eli natrium, mutta hyödyllinen aine eli jodi puuttuu. Elintarviketeollisuus ei aina käytä jodioitua suolaa elintarvikkeiden valmistuksessa. Sen vuoksi suolaksi on syytä valita jodia sisältävä suola. Vegaanisen ruokavalion kannalta jodi on ongelmallinen ravintoaine, sillä vegaanisissa elintarvikkeissa sitä ei juurikaan esiinny. Merilevätuotteissa on runsaasti jodia, mutta niitä ei suositella jodin lähteeksi, koska niiden jodipitoisuus vaihtelee ja voi olla jopa haitallisen suuri.

Jodia sisältäviä vegaaniruokavalioon sopivia ravintolisiä on markkinoilla muutamia. Tyypillisimmin valmisteet sisältävät 150 mikrogrammaa jodia, joka vastaa aikuisen päivittäistä jodin tarvetta. Jodin suurin turvallinen päivittäinen saanti aikuisilla on 600 mikrogrammaa.

Kalsium

Kalsiumin tärkein tehtävä on toimia luuston rakennusaineena. Lisäksi se osallistuu veren hyytymiseen ja solujen väliseen viestintään. D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin imeytymiseen. Parhaita kalsiumin lähteitä ovat erilaiset maitotuotteet, mutta nestemäiset maitovalmisteet voi tarvittaessa korvata kasviperäisillä kalsiumilla ja D-vitamiinilla täydennetyillä elintarvikkeilla, kuten esimerkiksi soija- tai kaurajuomilla. Kalsiumin saantisuositus naisilla ja miehillä on 800 mg vuorokaudessa. Kalsiumin tarve on suurin kasvuikäisillä lapsilla sekä raskaana olevilla ja imettävillä. Vaihdevuosien jälkeen kalsium estää naisilla luun haurastumista.

Lue lisää kalsiumista täältä.

Rauta

Raudan tunnetuin tehtävä on toimia punasolujen hemoglobiinin happea sitovana osana ja edistää näin hapen kulkeutumista keuhkoista kudoksiin. Rautaa on myös lihasten myoglobiinissa – sielläkin sitomassa happea – sekä kymmenien entsyymien osana eri puolilla elimistöä. Raudan puutoksesta seuraa anemia, jonka oireita ovat muun muassa väsymys, kalpeus, sydämen sykkeen nousu ja hengästyminen. Usein oireita voi olla vaikea tunnistaa, sillä elimistö sopeutuu hitaasti kehittyvään anemiaan. Rauta esiintyy ravinnossa kahdessa muodossa, hemirautana ja ei-hemirautana. Kasvikunnan tuotteet sisältävät ei-hemirautaa, joka imeytyy eläinperäistä hemirautaa heikommin. Raudan saantia ja imeytymistä ajatellen tärkeintä on sisällyttää ruokavalioon paljon hyviä raudan ja C-vitamiinin lähteitä.

Miehillä, nuorilla tytöillä ja vaihdevuodet ohittaneilla naisilla raudan saantisuositus on 9 mg vuorokaudessa. Kuukautisten takia naisten raudantarve on suurempi murrosiästä vaihdevuosi-ikään saakka. Suositus 15 mg vuorokaudessa kattaa tarpeen n. 90 prosentilla naisista. Veren hemoglobiinipitoisuus kertoo rautatasapainosta ja seerumin ferritiinipitoisuus rautavarastojen suuruudesta. Vegaaniruokavalion parhaat raudan lähteet ovat täysjyväviljavalmisteet, erityisesti ruisleipä.

Sinkki

Ihmisen tulee saada ravinnosta sinkkiä joka päivä, koska sinkki ei varastoidu elimistöön. Sinkillä on lukuisia elintärkeitä vaikutuksia: se on välttämätön normaalille kehitykselle ja hedelmällisyydelle, sillä sitä tarvitaan mm. hormonien ja proteiinien tuotantoon.  Sinkki on tarpeellinen ihmiselle jo sikiöaikana, sillä se vaikuttaa aivojen kehittymiseen. Sinkki edistää haavojen paranemista ja auttaa vastustamaan infektioita lisäämällä vastustuskykyä. Sinkki on hivenaine, joka osallistuu elimistössä muun muassa entsyymitoimintoihin ja solujen erilaistumiseen. Sinkki tunnetaan myös vaikutuksistaan kasvuun, immuunivasteen säätelyyn ja haavojen parantumiseen. Lisäksi sinkin on todettu lyhentävän vatsataudissa ripulin kestoa ja lievittävän taudin voimakkuutta.

Sinkin saantisuositus miehille on 9 mg ja naisille 7 mg vuorokaudessa. Lapsilla ja nuorilla sinkin saantisuositus vaihtelee iän mukaan. Sinkin tarve lisääntyy erityisesti voimakkaan pituuskasvun aikana. Myös raskaana olevilla ja imettävillä naisilla sinkin tarve on hieman normaalia suurempi. Puutoksen suhteen yksi riskiryhmä on vegaanit, sillä viljassa sinkki on huonommin imeytyvässä muodossa kuin lihassa. Lisäksi muut hivenaineet kuten rauta, kalkki ja magnesium sekä kasvisten fytaatit vähentävät ravinnon sinkin imeytymistä ja biologista hyväksikäyttöä.

Tutustu vegaanituotteisiimme.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Koiran ja kissan nivelvaivat

Koiran_ja_kissan_nivelvaivat

Koiran ja kissan nivelrikko eli artroosi on yleinen vaiva. Se on kivulias krooninen sairaus, joka ei parane, mutta huolellisella hoidolla sen oireita voi lievittää ja sairauden etenemistä hidastaa. Koiran lonkan, kyynär-, olka- ja kinnernivelen kehityshäiriöt ovat nivelrikon tavallisimpia syitä. Myös perinnöllisillä tekijöillä, ylipainolla ja yliaktiivisuudella, voi olla merkitystä nivelrikon kehittymiseen. Arviolta noin 20 prosenttia kaikista koirista sairastaa nivelrikkoa ja esiintyvyys lisääntyy iän myötä. Suurikokoiset koirat ovat nivelrikolle alttiimpia kuin pienet.

Kissan nivelrikko liittyy jossain määrin ikääntymiseen ja ylipainoon. Yleisimmin nivelrikkoa ilmenee kissoilla polvi-, kyynär- ja lonkkanivelessä. Rotukissoilla on suurempi riski nivelrikon kehittymiseen maatiaiskissoihin verrattuna. Arviolta 30-40 prosenttia kaikenikäisistä kissoista sairastaa nivelrikkoa.

Nivelrikon oireet

Nivelrikon oireet voivat helposti jäädä tunnistamatta. Koiran liikkumishalu, seurallisuus ja ruokahalu muuttuvat kivun seurauksena. Yleisimpiä nivelrikon oireita ovat ontuminen, levon jälkeinen jäykkyys, liikuntahaluttomuus ja hyppäämisongelmat. Oire voi ilmetä myös sairaan nivelen toistuvana nuolemisena sekä käyttäytymismuutoksena kuten ärtyisyytenä tai syrjäänvetäytymisenä. Myös kissoilla nivelrikon oireita voi olla hankala havaita, sillä kissa peittää mahdolliset fyysiset ongelmansa tehokkaasti. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettei kissa kärsisi kivusta. Nivelrikkokipu voi näkyä mm. vähentyneenä hyppimisenä, pesutottumuksien muutoksena ja laatikolla käymisen vaikeutumisena.

Pidä lemmikin nivelet terveinä

Nivelvaivat ovat yleisempiä ylipainoisilla koirilla ja kissoilla. Ylipaino voi pahentaa oireita, sillä se lisää niveliin kohdistuvaa rasitusta. On tärkeää, että lemmikki pysyy ihannepainoisena, sillä ennaltaehkäisy on aina hoitoa parempi vaihtoehto.

Paras keino pitää koiran nivelet terveinä on huolehtia siitä, että se saa säännöllisesti kohtuullista liikuntaa sekä sopivasti energiaa ja kalsiumia sisältävää ruokaa. Nivelrikkoa sairastavan koiran tulee välttää nopeita käännöksiä ja liukkaalla alustalla esimerkiksi jäisellä tiellä liikkumista, sillä kaatuminen voi kuormittaa sairasta niveltä. Myös rajut pysähdykset, repivät hypyt ja painileikit ovat pahoja nivelvaivaiselle lemmikille. Koiran on hyvä antaa itse määritellä lenkin tahti ja pituus.

Nivelkipuisen kissan elinympäristöä tulisi muuttaa niin, ettei kissan tarvitse hyppiä tai kiivetä. Esimerkiksi ramppien rakentaminen ja pehmeät makuupaikat ovat hyvä keino helpottaa kissan oloa. 

Monet nivelrikkoa sairastavat lemmikit hyötyvät suuresti laadukkaista lisäravinteista. Tietyillä ruoka-aineilla, kuten rustoa suojaavilla omega-3-rasvahapoilla, antioksidanteilla, glukosamiinilla ja kondroitiinilla voi olla suotuisa vaikutus niveliin. Osa nivelvalmisteista on vain kissoja varten valmistettuja, osa puolestaan toimii sekä kissoille että koirille.

Eläinlääkäri voi määrätä kissalle ja koiralle tulehduskipulääkkeitä kivun lievittämiseksi. Kipulääkettä suositellaan käytettäväksi vain tilapäisesti, oireiden pahentuessa ja aina eläinlääkärin ohjeen mukaan.

Eläinvalmisteet löydät täältä.

Lue myös apteekkari Helenan vinkit hyönteisten pistoihin ja puremiin.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Omega-rasvahapot

omega_rasvahapot
Omega-rasvahapot vaikuttavat suotuisasti terveyteen

Ruokavaliossa oleva rasva on joko kovaa eli tyydyttynyttä tai pehmeää eli tyydyttymätöntä rasvaa. Ongelmana suomalaisessa ruokavaliossa on liian vähäinen pehmeän rasvan saanti. Kova rasva on usein eläinperäistä kuten rasvainen liha ja rasvaiset maitotuotteet. Kovaa rasvaa on runsaasti myös joissakin kasvikunnan rasvoissa, esimerkiksi kookosrasvassa ja palmuöljyssä. Kovalla rasvalla ei ole korvaamattomia tehtäviä elimistössä, sillä elimistö käyttää sen ainoastaan energiaksi. Pehmeä rasva on samoin energian lähde, mutta sen lisäksi sillä on erityisen suotuisia vaikutuksia terveyteen.

Pehmeä rasva pienentää veren kokonaiskolesterolin ja haitallisen LDL-kolesterolin pitoisuutta. Pehmeitä, hyviä rasvahappoja saadaan mm. kalasta, kasviöljyistä sekä pähkinöistä ja siemenistä. Rasvahappoja on satoja erilaisia, mutta niistä terveyden kannalta tärkeimmät ovat ns. omega-rasvahapot. Omega-rasvahappoja kutsutaan välttämättömiksi rasvahapoiksi, sillä elimistö ei pysty niitä itse valmistamaan. Omega-rasvahapot ovat monityydyttymättömiä rasvahappoja, joilla on monia suotuisia vaikutuksia elimistöön. Välttämättömillä rasvahapoilla on mm. tärkeä tehtävä huolehtia solukalvojen läpäisevyydestä ja liukoisuudesta. Ravinnosta on saatava sekä omega-6-rasvahappoa (linolihappo) että omega-3-rasvahappoa (alfalinoleenihappo eli ALA). Omega-3-rasvahapoista elimistölle erityisen tärkeitä ovat EPA eli eikosapentaeenihappo ja DHA eli dokosaheksaeenihappo. Omega-6-rasvahappoa on runsaasti mm. rypsi-, auringonkukka- ja soijaöljyssä. Rasvaisessa kalassa, kuten lohessa ja nieriässä, on runsaasti omega-3-rasvahappoja. Myös muikussa, silakassa ja siiassa on kohtuullisesti rasvaa. Sen sijaan vaalealihaisissa kaloissa kuten hauessa, ahvenessa, kuhassa, seitissä ja turskassa rasvaa on vain vähän.

Ravitsemussuosituksen mukaan omega-3-rasvahappoja tulisi saada vähintään yksi prosentti kokonaisenergiasta. Tämä tarkoittaa keskimääräisessä 2000 kilokalorin ruokavaliossa 2200 mg omega-3-rasvahappoja päivittäin. Suosituksen mukaan aikuisten tulisi nauttia päivittäin vähintään 250 milligrammaa EPA:a ja DHA:ta terveyden ylläpitämiseen. Raskaana oleville ja imettäville suositellaan 100–200 mg päivittäistä lisäannosta. Eniten kalaöljyvalmisteiden käytöstä monipuolisen ruokavalion lisänä hyötyvät sepelvaltimotautia sairastavat ja ne henkilöt, joilla on sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Mikäli ruokavaliossa ei ole muita omega- 3-rasvahappojen lähteitä, ihmisen pitäisi syödä joka päivä vähintään 150 g suuruinen annos lohta tai muuta rasvaista kalaa. Jos tämä ei ole mahdollista, sekä aikuisten että lasten tulisi käyttää säännöllisesti kala- tai kalanmaksaöljyvalmisteita täydentämään ruokavaliota.

Kalaöljyistä terveyttä sydämelle, silmille ja aivoille

Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä mm. sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Ne auttavat veren kolesterolipitoisuuden ja verenpaineen hallinnassa, ja esimerkiksi kalarasvan on osoitettu vähentävän sydämen rytmihäiriötaipumusta. Lisäksi ne vaikuttavat elimistön sokeriaineenvaihduntaan, ihon kuntoon ja edistävät sekä aivojen että näkökyvyn normaalina pysymistä. Omega-3 rasvahappovalmisteiden käytössä on kuitenkin huomioitava veren hyytymistä heikentävä vaikutus. Niinpä verenohennuslääkkeitä käyttävien tulee aina neuvotella omega-3-tuotteiden käytöstä hoitavan lääkärin kanssa ja ennen leikkausta kannattaa lopettaa omega-3-tuotteiden käyttö noin paria viikkoa ennen.

Kalaöljyn ja kalanmaksaöljyn erottaa toisistaan A-vitamiini: kalanmaksaöljy sisältää luontaisesti A- ja D-vitamiinia. Lisäksi se maistuu kalalle, kun taas kalaöljyvalmisteisiin ei yleensä ole lisätty A-vitamiinia ja sen maku on neutraalimpi. A-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka kertyy elimistöön, jos sitä saa liian suuria määriä. Lisäksi on syytä muistaa, että raskaana olevien ja munuaispotilaiden ei tule käyttää A-vitamiinia sisältäviä valmisteita. Valittaessa kalanmaksaöljyä tai kalaöljyä, on hyvä huomioida, kuinka paljon se sisältää omega-3-rasvahappoja, erityisesti DHA:ta ja EPA:a.

Tutustu Omega-3 - ja rasvahappovalmisteisiin.

Lue myös apteekkari Helenan julkaisu C-vitamiinista.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Lapsen kivunhoito

lapsen_kivun_lievitys

Lapsen kipu on syytä aina hoitaa. Osa lapsista tuntee herkemmin kipua kuin toiset. Usein kipua alihoidetaan, mikä voi johtua siitä, etteivät lapset aina osaa ilmaista kipuaan eivätkä paikallistaa sitä oikein. Myös vanhemman voi olla vaikea tunnistaa pienen lapsen kipua, jos lapsi ei osaa vielä puhua. Usein itkun sävystä voi kuitenkin päätellä, johtuuko itku kivusta.

Lapsen kivunhoidossa on tärkeä aloittaa kivunlievitys lääkkeettömillä kivunhoitomenetelmillä kuten halaamisella, lohduttamisella ja kivuliaan kohdan puhaltamisella. Jos kipu ei lievity lääkkeettömästi, on tärkeä aloittaa tilanteeseen sopiva kipulääkitys. Yleisin virhe lapsen kivun hoidossa on odottaa liian pitkään kivun lievittymistä. Toinen yleinen virhe on antaa lapselle lääkettä liian vähän. Kipulääke tehoaa parhaiten, kun se otetaan mahdollisimman pian ja oikealla annoksella. Lapsilla kipulääkkeet annostellaan useimmiten painon mukaan. 

Lasten kivun lääkinnässä on suositeltavinta käyttää suun kautta annosteltavia lääkemuotoja, kuten oraalinesteitä, rakeita tai suussa hajoavia tabletteja. Suun kautta annostelu on aina tehokkaampaa ja tarkempaa kuin peräsuolen kautta annostelu. Peräpuikkojen käyttö ei ole suositeltavaa kuin poikkeustapauksissa, esimerkiksi oksentelevalle lapselle, koska peräpuikoista lääkeaineen imeytyminen on heikompaa. Isommille lapsille sopivat myös tavalliset nieltävät tabletit. Muista aina katsoa lääkkeen paino- ja ikäraja pakkausselosteesta oikean annoksen varmistamiseksi.

Kipulääkettä oikea annos

Pienen lapsen ensisijainen kipulääke on parasetamoli. Jos parasetamolin teho on riittämätön, voidaan käyttää tulehduskipulääkettä, kuten ibuprofeenia, joko yksinään tai yhdistelmänä parasetamolin kanssa. Tulehduskipulääkkeistä asetyylisalisyylihappoa ei tule käyttää lapsen ensisijaisena kuumelääkkeenä, koska sen käyttöön kuumesairauksien yhteydessä voi liittyä harvinainen, mutta vakava sivuvaikutus, niin sanottu Reyen oireyhtymä. Vaikeaan kipuun lääkäri voi määrätä myös vahvempia kipulääkkeitä.

Kipulääkkeet alentavat myös kuumetta. Kuumeella on tärkeä tehtävä elimistön puolustautumisessa taudinaiheuttajia vastaan. Kuumeeseen suositellaan lääkettä vasta kun kuume nousee yli 38,5 asteeseen, mikäli lapsi on muuten hyvinvoiva ja pirteä. Tavallisimpia lasten kuumelääkkeitä ovat ibuprofeeni ja parasetamoli. Jos yhden lääkeaineen asemesta käytetään sekä parasetamolia että ibuprofeenia vuorotellen tai yhtäaikaisesti, vähenevät kuume ja kipu hiukan nopeammin kuin yhdellä lääkkeellä. Useita tulehduskipulääkkeitä ei pidä kuitenkaan käyttää samanaikaisesti eli isompia lapsia lääkitessä kannattaa huomioida, että flunssan hoitoon tarkoitetut valmisteet sisältävät usein myös särkylääkettä.

On hyvä muistaa, että itsehoito on aina tarkoitettu vain lievien, normaalisti itsestään paranevien oireiden ensihoitoon ja kivunlievitykseen. Jos lapsen kipu pitkittyy, sille ei löydy syytä tai yleisvointi heikkenee, lapsi on syytä viedä lääkäriin.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Ientulehdus

ientulehdus

Ientulehdus syntyy kun hampaan pinnalle kertyy bakteeripeitettä eli plakkia. Hampaita harjatessa ikenistä voi alkaa vuotamaan verta. Se on elimistön puolustusreaktio bakteerien aiheuttamaan ärsytykseen. Jos plakkia ei poisteta hampaan pinnalta, se muuttuu hammaskiveksi. Hammaskiven huokoiseen pintaan tarttuu helposti lisää bakteereita, jolloin ientulehdus voi kroonistua. Hammaskiven muodostumistaipumus on yksilöllistä: pahimmillaan hammaskiveä voi syntyä parissa viikossa, mutta yleensä sitä muodostuu kuukausien tai vasta vuosien mittaan. Hammaskiven jo muodostuttua sen poistaminen kotikonstein ei enää onnistu, vaan siihen tarvitaan hammaslääkärin tai suuhygienistin apua. 

Ientulehduksen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn on yksinkertainen keino: hampaiden pesu. Ienverenvuotoa ei pidä pelätä, vaan vuotava alue pitäisi pyrkiä puhdistamaan tavanomaista useammin muutaman päivän ajan. Kun bakteeriärsytys vähenee, myös verenvuoto ikenistä loppuu. Kun plakki poistetaan hampaan pinnalta ja bakteerien aiheuttama ärsytys ienkudokseen lakkaa, ientulehdus paranee täysin. Päivittäiseen käyttöön soveltuva GUM Paroex 0,06 % hammastahna ehkäisee tehokkaasti ientulehduksia ja plakin muodostumista. Parodontax-hammastahnat on suunniteltu henkilöille, jotka ovat alttiita ienongelmille. Pese hampaat aina pehmeällä harjalla. Kiinnitä huomiota harjauskulmaan, jotta ienraja tulee puhtaaksi. Puhdista hammasvälit huolella hammaslangalla, -tikulla tai -väliharjalla. 

Mikäli tulehdus ikenessä on hyvin voimakas ja siihen liittyy arkuutta aiheuttavia haavaumia, rauhoita tilanne puhdistamalla hampaat kemiallisesti viikon ajan 0,12 % klooriheksidiinisuuvedellä esim. Flux PRO Chlorhexidine suuvesi. Vahvoja klooriheksidiinituotteita suositellaan vain lyhytaikaiseen, maksimissaan kahden viikon käyttöön, sillä aine aiheuttaa pitkään käytettynä makuhäiriöitä ja hampaiden värjäytymistä.

Verta vuotavat ikenet kannattaa hoitaa kuntoon, sillä hoitamaton ientulehdus voi johtaa parodontiittiin eli hampaan kiinnityskudossairauteen. Se on yksi iensairauden vakavampi muoto, jossa ientulehduksen jatkuessa hampaan liikkuminen lisääntyy vähitellen, ja lopulta hammas voi irrota kuopastaan. Parodontiitti voi rajoittua yhden hampaan alueelle tai käsittää pahimmillaan suuren osan hampaistosta. Jos ientulehduksen oireet eivät tehostetusta puhdistamisesta huolimatta lakkaa viikon sisällä, on syytä varata aika hammaslääkärin vastaanotolle. 

Lue myös apteekkari Helenan neuvot hammasharjan valintaan.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Raudanpuuteanemia

raudanpuuteanemia

Rauta on välttämätön hivenaine, jota tarvitaan erityisesti veren punasolujen muodostukseenja hapen kuljettamiseen elimistössä. Kaikki ihmisensolut tarvitsevat rautaa, mutta suurinosa elimistön raudasta kuluu veren punasoluissaolevan hemoglobiinin valmistamiseen.

Jos raudan taso elimistössä on liian alhainen, puhutaan raudanpuuteanemiasta. Lievää raudanpuuteanemiaa ei välttämättä huomaa, sillä elimistö pystyy tulemaan toimeen jonkin aikaarautavaraston turvin ja sopeutumaan raudanpuutteeseen. Raudanpuutteen syy pitää aina selvittää.

Elimistön rautapitoisuus määritetään yleensä veren hemoglobiinista. Normaali hemoglobiini aikuisilla naisilla on 117–155 ja miehillä 134–167 g/l. Raudasta noin 75 % esiintyy elimistössä kuljetusrautana ja noin 25 % varastorautana. Raudanpuutevoidaankin todeta tutkimalla veriplasmasta myös raudan varastoproteiini (ferritiini) tai raudan kuljetusvalkuaisen vastaanottajamolekyyli (transferriini).

Yleensä raudanpuute syntyy silloin, jos verta menetetään pitkien aikojen kuluessa. Hedelmällisessä iässä olevien naisten raudanpuutteen syynä ovat useimmiten runsaat kuukautisvuodot. Muita anemian syitä ovat verenvuoto mahalaukussa, suolistossa tai peräpukamista. Keliakia ja muut ravinnon imeytymiseen vaikuttavat tilat voivat myös johtaa raudanpuutteeseen, sillä ohutsuoli toimii raudan imeytymispaikkana ja sen toiminta vaikuttaa myös elimistön rautamäärän säätelyyn. Raudanpuuteanemia voi aiheuttaa väsymystä, kalpeutta, keskittymiskyvyn puutetta sekä heikentynyttä suoritus- ja vastustuskykyä. Muita raudanpuutteeseen liittyviä oireita voivat olla kynsien haurastuminen, hiusten oheneminen ja hiustenlähtö. Anemia voi pahentaa myös sydän ja keuhkosairauden oireita. Rautalisää suositellaan tarvittaessa 11–60-vuotiaille naisille ja tytöille sekä raskaana oleville ja imettäville. Erityisesti raskauden aikana tulee huolehtia raudan riittävästä saannista, koska silloin raudan tarve moninkertaistuu. Kasvuikäiset lapset ja nuoret tarvitsevat rautaa kasvun ja kehityksen ylläpitämiseen. Erityisen tärkeä vaihe lapsen kasvussa on 11–14 vuoden ikä, jolloin rautaa tarvitaan lihasmassan kasvuun ja verimäärän lisääntymiseen. Rauta on olennainen rakennusaine myös lihassolujen myoglobiinin muodostuksessa. Myoglobiini on lihassolujen happea välittävä aine, joten kovaa kestävyysliikuntaa harrastavat naiset sekä kasvuiässä olevat ja runsasta liikuntaa harrastavat nuoret naiset ja miehet saattavat tarvita ajoittaista rautalääkitystä.

Raudan imeytymiseen vaikuttavat useat eri tekijät

Normaalisti vain noin 15 prosenttia ravinnon sisältämästä raudasta imeytyy elimistöön, mutta imeytyminen voi lisääntyä raudanpuutteessa jopa kolminkertaiseksi. Koska ihmisen elimistö ei pysty tuottamaan rautaa, on kaikki tarvittava rauta saatava ravinnosta. Ravinnon hyviä raudan lähteitä ovat liha, kala, sisäelimet ja veriruoat. Kasvikunnan tuotteista runsaasti rautaa sisältävät mm. pinaatti, nokkonen ja linssit. Rauta esiintyy eläinperäisissä tuotteissa ns. kaksiarvoisena (Fe++) ja kasviperäisissä tuotteissa ns. kolmiarvoisena (Fe+++) rautana. Eläinperäinen, kaksiarvoinen rauta imeytyy paremmin kuin kasviperäinen rauta. Nykyään on harvinaista, että raudanpuute johtuu ravinnon liian vähäisestä raudan määrästä. Kuitenkin esimerkiksi kasvuiässä olevien lasten raudanpuuteanemia voi olla ravintoperäinen, jos ruokavalio sisältää vähän lihaa ja runsaasti maitotuotteita. Raudan imeytymistä huonontavat maitotuotteissa olevan kalsiumin lisäksi esimerkiksi kahvi ja tee.

Rautalisän avulla arvot kuntoon

Raudanpuutteen syntymistä voidaan ehkäistä huolehtimalla riittävästä raudan saannista sekä vähentämällä sen menetystä. Jos hemoglobiinia ei saada nostettua ravinnon avulla, on aloitettava rautalääkitys. Tarvittaessa anemiaa voidaan myös ehkäistä kuureittain käytettävällä rautalisällä jos on taipumusta anemiaan. Rauta tulisi ottaa tyhjään mahaan noin puoli tuntia ennen ateriaa mieluiten C-vitamiinia sisältävän mehun kanssa, sillä C-vitamiini edistää raudan imeytymistä elimistöön. Yleisimmät raudan aiheuttamat haittavaikutukset ovat pahoinvointi, ripuli tai ummetus sekä vatsakipu. Haittavaikutusten ehkäisemiseksi rautahoito kannattaa aluksi aloittaa pienellä annostuksella ja muutaman päivän kuluttua annoksen voi kaksinkertaistaa. Jos tyhjään vatsaan otettuna ruoansulatuskanavan oireet estävät lääkkeen käytön, voidaan rautavalmiste ottaa ruoan kanssa ja tarvittaessa jakaa useisiin annostelukertoihin. Anemia korjaantuu tavallisesti muutamassa kuukaudessa. Rautahoitoa pitää jatkaa tämän jälkeen vielä 3–6 kuukauden ajan, jotta elimistön rautavarastot täyttyvät.

Tutustu rautavalmisteisiimme.

Lue myös apteekkari Helenan neuvot koskien C-vitamiinia.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

C-vitamiini

c-vitamiini_bonusapteekki

C-vitamiini (askorbiinihappo) on vesiliukoinen vitamiini, joka edistää kasvua, luuston ja hampaiden muodostumista sekä raudan imeytymistä ruoasta. Se toimii myös antioksidanttina eli suojaa elimistöä haitalliselta hapettumiselta. C-vitamiinia saadaan kasviksista, hedelmistä ja perunasta. Aikuisen päivittäinen C-vitamiinin tarve on 75–100 mg. Joskus C-vitamiinin tarve on lisääntynyt sairauden takia. Esimerkiksi haavojen paranemisessa tarvitaan C-vitamiinia. C-vitamiinin liian pieni saanti aiheuttaa väsymystä ja infektioherkkyyttä. C-vitamiinin pitkäaikainen puute on harvinainen. Keripukki alkaa kehittyä 1-3 kuukauden C-vitamiinivajeen jälkeen ja sen ensioireita ovat erilaiset verenvuodot ja väsymys. C-vitamiinin puutoksen riskiryhmiä ovat hyvin yksipuolista ravintoa käyttävät. Joka kymmenes suomalainen ei saa sitä riittävästi ravinnostaan, ja nämä henkilöt tarvitsevat C-vitamiinilisän. Tavallisin syy C-vitamiinin niukkaan saantiin on kasvisten vähyys ruokavaliossa. Rankka fyysinen rasitus, stressi, imetys ja tupakointi lisäävät jonkin verran C-vitamiinin tarvetta.

Älä hävitä C-vitamiinia ruoanvalmistuksessa

Pitkäaikainen kuumentaminen voi tuhota jopa yli puolet ruoan sisältämästä C-vitamiinista. Kasvikset on hyvä kypsentää höyryssä. Säilöminen vaikuttaakin aina jonkin verran C-vitamiiniin. Pakastaminen aiheuttaa pääsääntöisesti vain lieviä muutoksia C-vitamiinipitoisuudessa. Marjapakasteet kannattaa sulattaa nopeasti mikrossa ja nauttia heti sulatuksen jälkeen. Hitaasti sulavissa marjoissa vitamiinihävikki kasvaa muun muassa niihin kohdistuvan valon vuoksi.

Estääkö C-vitamiinin syöminen flunssia?

C-vitamiinin vähäinen saanti voi altistaa infektioille, kuten flunssalle. Tutkimuksissa, joissa koehenkilöinä oli fyysisesti rasittuneita ihmisiä, C-vitamiinilisä vähensi flunssan ilmaantuvuutta 50 prosenttia. C-vitamiinin säännöllinen käyttö on tutkimusten mukaan lyhentänyt flunssan kestoa aikuisilla keskimäärin 8 prosenttia ja lapsilla 14 prosenttia, kun annos on ollut suuri, jopa 3-6 grammaa vuorokaudessa. C-vitamiinin käyttö tulisikin aloittaa heti flunssan ensioireista. 
 
C-vitamiinivalmisteet erilaisiin tarpeisiin

Usein ajatellaan, että C-vitamiini on parempi saada ruoasta, mutta esimerkiksi appelsiineja joutuisi syömään 18 kiloa saadakseen C-vitamiinia niin paljon, että sillä olisi vaikutusta flunssaan. C-vitamiinia on saatavilla jauheena, nieltävinä tabletteina, puru- ja poretabletteina sekä pitkävaikutteisina tabletteina. Pitkävaikutteisista depottableteista, kuten Multivita Ascorbin Long, C-vitamiini vapautuu tasaisesti pitkin päivää. Poretabletit esim. Multivita Ascorbin pore ovat mielekkäitä flunssan hoidossa, sillä yksi poretabletti sisältää 1 g C-vitamiinia.

Voiko C-vitamiinia saada liikaa?

C-vitamiini on vesiliukoisena turvallinen vitamiini isoinakin annoksina, sillä ylimäärä poistuu elimistöstä virtsan mukana. Liikasaannista aiheutuvia myrkytyksiä ei tunneta. C-vitamiinia ei silti kannata tankata ylen määrin, sillä hyvin suuret kerta-annokset saattavat aiheuttaa vatsavaivoja, kuten ripulia ja ilmavaivoja. Virtsakiviin taipuvaisille henkilöille pitkäaikaiset suuret määrät voivat saada aikaan virtsakiviä. C-vitamiinilisän käytöllä ei tietenkään pidä korvata monipuolista ruokavaliota.

Lue myös apteekkari Helenan artikkeli C-vitamiinin merkityksestä ihon hoidossa.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Ummetus

ummetus

Arkikielessä puhutaan yleisesti kovasta vatsasta, kun tarkoitetaan ummetusta. Suolen toiminta on normaalia kun se tyhjenee 8–72 tunnin välein. Tarkkaa ummetuksen määritelmää ei ole olemassa vaan ummetus merkitsee sekä ulostuskertojen vähentymistä normaalista että vaikeutunutta ulostamista. Tämän lisäksi ummetukseen liittyy usein epämääräisiä vatsavaivoja kuten turvotusta ja kipuja sekä verenvuotoa peräsuolesta ja peräaukon seudun kipua ulostamisen yhteydessä. Lapsilla lisäksi oireina on usein tuhrimista sekä ulostamisen pelkoa. Mikäli ummetus on alkanut äkillisesti ja ulostamiseen liittyy huomattavia kipuja tai ulosteet ovat verisiä/tummia säännöllisesti, ota yhteyttä lääkäriin. Kyseiset oireet eivät välttämättä ole merkki vakavasta sairaudesta, mutta niiden selvittäminen on aiheellista.

Tilapäinen ummetus voi johtua elämäntavoissa tapahtuneista muutoksista. Esimerkiksi stressi tai jopa lounaspaikan vaihto saattavat olla osaltaan syynä kovaan vatsaan. Liikunnan vähyys, vähäkuituinen ravinto ja riittämätön nesteiden nauttiminen aiheuttavat helposti ummetusta. Toistuva ulostuksen pidättäminen saattaa myös johtaa ummetukseen, sillä suoli oppii tyhjenemään harvoin. Ummetus voi olla myös tiettyjen lääkkeiden käytöstä johtuva sivuvaikutus. Vatsaa kovettavia lääkkeitä ovat esimerkiksi voimakkaat kipulääkkeet (esim. kodeiini), monet masennus-, kolesteroli-, nesteenpoistolääkkeet sekä tietyt sydänlääkkeet. Toisaalta ummetus voi olla myös sairauden oire esimerkiksi MS-taudissa, Parkinsonin taudissa, kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja diabeteksessa.

Ummetusta voidaan ehkäistä liikkumalla säännöllisesti ja käyttämällä runsaasti kuitupitoisia kasviksia. Kuitu voi aiheuttaa aluksi kaasunlisäystä ja vatsavaivoja, minkä vuoksi kuitulisän, kuten Husk ja Sunwic IBS käyttö kannattaa aloittaa vähitellen. Kuitua tulisi syödä runsaasti eli noin 30 g vuorokaudessa. Vettä tulisi juoda vähintään kaksi litraa vuorokaudessa: runsaasti aamulla tyhjään vatsaan ja ennen aterioita 1-2 lasillista. Runsas nestemäärä pehmentää suolen sisältöä. Suolen toimintaa hidastavia ruoka-aineita tulisi välttää, kuten teetä, valkoista leipää, pastaruokia, runsasta maidon juontia ja sokeria. WC:ssä tulisi käydä säännöllisesti ja rauhassa. Vatsa toimii yleensä tehokkaimmin aamuisin. Suolta voidaan myös opettaa säännöllisemmäksi. Harjoittelua jatketaan useita viikkoja, vaikkei aluksi ulostusta tulisikaan.

Pidä huolta vatsastasi

Aikuisilla ummetuksen hoitoon voidaan käyttää suolen toimintaa kiihdyttäviä lääkkeitä lyhytaikaisesti. Pitkäaikaisessa käytössä suoli tottuu niihin, jonka jälkeen suoli ei toimi enää ilman lääkkeitä. Hankala ummetus voidaan laukaista peräruiskeella.

Pidempiaikaisen ummetuksen hoidossa tärkeintä olisi muuttaa elintapoja. Osmoottiset laksatiivit, kuten laktuloosi ja makrogoli, lisäävät ulosteen sisältämän veden määrää, pehmentävät ulostetta ja lisäävät suolen sisällön määrää. Näin suolen toiminta normalisoituu ja syntyy luonnollinen tarve ulostaa. Koska laktuloosi ja makrogoli eivät imeydy suolistosta, ne ovat turvallinen valinta vauvasta vaariin ja soveltuvat pitkäaikaiskäyttöön. Laktuloosivalmisteita ovat mm. Smartlax laktuloosi ja Levolac. Makrogolivalmisteita ovat mm. Smartlax Makrogoli Plain, Pegorion ja Pegulos

Laktuloosin ja makrogolin vaikutusaika vaihtelee yksilöllisesti. Hoidettaessa ummetusta on suositeltavaa juoda riittävästi nesteitä päivän aikana. Laktuloosi vahvistaa suoliston hyvien maitohappobakteerien kasvua ja siten vaikuttaa suotuisasti suoliston hyvinvointiin ja terveyteen. Makrogolin etuna on, ettei se aiheuta ilmavaivoja. Kumpikaan ei aiheuta haitallisia yhteisvaikutuksia lääkeaineiden kanssa.  Jatkuvassa käytössä molempien annostusta voi laskea sopivaan ylläpitomäärään.

Lue myös apteekkari Helenan neuvot IBS- ärsyttävään oireyhtymään.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

Lue koko viesti
1 - 10 / 48 tuloksesta