Rakot ja hiertymät

rakot_ja_hiertymat

Rakko on ihon sisällä oleva, kirkasta tai veristä kudosnestettä sisältävä rakkula. Rakot ovat yleisin ihovaurio ja niitä esiintyy usein esim. urheilijoilla. Osa ihmisistä on alttiimpia saamaan rakkoja kuin toiset. Perinnöllisyys määrittää, minkälaista venytystä iho kestää. Voimakasta venytystä kestävään ihoon ei synny helpolla rakkoja toisin kuin alhaista venytystä kestävään ihoon. Lisäksi kengissä syntyvä lämpö ja kosteus pitävät jalat hikisinä, mikä lisää kitkaa verrattuna kuivaan ihoon ja siten lisää rakon syntyriskiä.

Iho-alueelle kohdistuva paine ja venyminen aiheuttaa pieniä repeämiä ihon kerrokseen. Pienet repeämät ihon alla ovat alku rakon syntymiselle. Kun hankaus jatkuu, repeämät lisääntyvät ja yhtyvät toisiinsa ja muodostavat nesteellä täyttyvän tilan. Rakon täyttymiseen voi kulua aikaa jopa pari tuntia. Rakko rikkoutuu helposti, mikä aiheuttaa kirvelevän ja joskus verta vuotavan ihorikon.

Rakkojen ja hiertymien ennaltaehkäisy

Oikealla jalkojen omahoidolla on mahdollista välttyä rakkojen syntymiseltä. Ihon säännöllinen rasvaus on paras tapa ehkäistä ihorikkoja, sillä hyvin kosteutettu iho on joustava ja kestää paremmin hankausta kuin kuiva iho. Ihon venyminen on normaalia ja sitä tapahtuu joka askeleella. Jalkaterän iho ja pehmytkudokset kestävät kovaakin hankausta. Hankaus yksinään ei aiheuta rakkoja. Kun venyminen on liian voimakasta ja toistuvaa, rakkojen riski lisääntyy. Rakon ehkäisyssä keskeistä on ihon pinnan sisäpuolelle kohdistuvan hankauksen ja paineen syntymisen estäminen. Etenkin uudet, vielä jalkaan muotoutumattomat kengät tai rypyssä oleva sukka voivat helposti hangata ja hiertää ihoa. Kenkien ja pohjallisten tulisi olla kooltaan sopivia ja hyvin istuvia sekä hengittäviä. Tarvittaessa kenkiin voi liimata rakkosuojia esim. Scholl Gel-Active kantapääsuojat. Kuivat, saumattomat ja hengittävää materiaalia olevat sukat ehkäisevät rakkojen syntyä. Sukkien tulee istua hyvin jalkaan, eivätkä ne saa painaa varpaita koukkuun eikä suppuun. Apteekki Talkki auttaa pitämään ihon ja helposti hikoilevat ihoalueet kuivana sekä ehkäisemään rakkojen muodostumista jaloissa. Mills Lampaanvilla imee kosteutta varvasväleistä. Antiperspirantit kuten Callusan Fresh vaahtovoide 125 ml ja Absolut Torr - Tosi Kuiva pyyhe 10 kpl vähentävät jalkojen hikoilua tehokkaasti.

Kitkaa voidaan pienentää esimerkiksi käyttämällä ihon pintaa liukastavia voiteita kuten Apteekki valkovaseliinia tai Linola suojaavaa balsamia tai Compeed rakonestopuikkoa, jolla saa pidempikestoisen suojan kuin voiteilla. Myös erilaiset ihosuojat vähentävät hankausta ja painetta. Kaarevien ihoalueiden suojaukseen soveltuu leikattava Mills Fleece ihonsuoja tai silikoninen Comforsil Ihonsuoja. Wonderm Blister Defence on silikonisidos, joka estää rakon muodostumista sekä suojaa ihoa tai rakkoa hankaukselta. Sidos on hengittävä, suihkunkestävä ja sen poistaminen on kivutonta. Päkiäpehmuste tai pohjallinen (esim. Scholl) ehkäisevät jalkapohjan rakkojen syntymistä. Rakkolaastareita kannattaa pitää aina varalta mukana ja asettaa paikalleen heti, jos tuntuu siltä, että joku paikka hiertää.

Rakon hoito

Jos rakko ei ole kivulias eikä kovin suuri, sitä ei kannata puhkaista vaan se tulisi suojata tarttumattomalla haavasidoksella. Haavasidos tai rakkolaastari lievittää kipua ja auttaa ihoa paranemaan. Tarvittaessa rakko kevennetään esimerkiksi huoparenkaalla tai rakkolaastarilla. Kivulias, liikkumista haittaava rakko puhkaistaan puhdistetulla neulalla rakon sivusta. Jo puhjennut rakko kannattaa puhdistaa desinfiointiaineella ja suojata hyvin. Mikäli hiertymä tai rakko vuotaa verta, voi sen suojata BloodSTOP verentyrehdytyssidoksella. BloodSTOP muuttuu nestekontaktissa läpikuultavaksi geeliksi, joka suojaa ihorikkoa ja edistää sen paranemista. Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos rakko tulehtuu pahasti.

Lue myös apteekkari Helenan vinkit jalkojen hoitoon.

© Helena Jalonen, apteekkari

bonusjarjestelma

Aiheeseen liittyvät tuotekategoriat:

Compeed

Compeed pitää sinut liikkeessä! Compeed-tuotevalikoimasta löydät avun rakoille, vaivasenluille, sekä huuliherpekseen.