Vitamiinit ja hivenaineet
Vitamiinit ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka ovat välttämättömiä kasvun, kehityksen ja terveyden ylläpitämisen kannalta. Yleensä elimistön vitamiinitarve tyydyttyy riittävän monipuolisella ravinnolla. D-vitamiinin riittämätön saanti on kuitenkin yleistä. Kivennäisaineet ovat ravinnosta saatavia alkuaineita, jotka ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle. Ne jaotellaan kahteen ryhmään sen mukaan, kuinka suuria määriä elimistö niitä tarvitsee. Mikrokivennäisaineet eli hivenaineet ovat aineita, joiden päivittäistarve on pieni. Niitä ovat esimerkiksi kromi, mangaani, rauta ja seleeni. Makrokivennäisaineista puhutaan, kun kivennäisaineen päivittäistarve on yli 100 milligrammaa päivässä. Makrokivennäisaineisiin lukeutuvat muun muassa kalsium, magnesium, natrium ja kalium.
A-vitamiini
A-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka vaikuttaa muun muassa näkökykyyn, solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä lisääntymiseen.
B-vitamiinit
Tiamiinilla (B1-vitamiini) on keskeinen merkitys hiilihydraattien aineenvaihdunnassa sekä lihasten ja hermoston toiminnassa.
C-vitamiini
C-vitamiini (askorbiinihappo) on vesiliukoinen vitamiini, joka edistää kasvua sekä luuston ja hampaiden muodostumista.
D-vitamiinit
D-vitamiinilla tarkoitetaan useita steroidirakenteisia, rasvaliukoisia yhdisteitä, joista tärkein on D3-vitamiini (kolekalsiferoli). D3-vitamiinia muodostuu ihossa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä on runsaasti myös rasvaisissa kaloissa. D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy joissakin kasviksissa, lähinnä sienissä.
E-vitamiini
E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka osallistuu solukalvojen rakenteen ylläpitämiseen ja toimii antioksidanttina suojaten elimistön soluja vapailta radikaaleilta ja hapettumiselta.
kalsium
Kalsium osallistuu lukuisiin tärkeisiin aineenvaihduntatapahtumiin elimistössä. Lisäksi sillä on tärkeä merkitys luuston rakennusaineena. Kalsiumin tarve on suurin kasvuiässä olevilla lapsilla, raskaana olevilla ja imettävillä naisilla sekä naisilla vaihdevuosien aikana ja niiden jälkeen.
magnesium
Magnesium on keskeinen tekijä monissa aineenvaihduntatapahtumissa. Sitä tarvitaan muun muassa hermo-lihasimpulssien syntymiseen, DNA:n synteesiin ja elimistön lukuisiin entsymaattisiin reaktioihin.
monivitamiinit
Monivitamiinit – tue kehon hyvinvointia ja jaksamista laadukkailla monivitamiineilla. Löydä kattava valikoima tuotteita lapsille, aikuisille ja senioreille. Helppo tapa varmistaa riittävä vitamiinien ja hivenaineiden saanti.
rauta
Rautaa tarvitaan veren punasoluissa olevan hemoglobiinin muodostumiseen. Myös muut solut tarvitsevat rautaa. Raudan puute aiheuttaa anemiaa, jolloin veren hemoglobiiniarvo on alentunut. Valikoimastamme löydät laajan valikoiman rautalisiä.
| 1 - 30 / 483 tuloksesta |
|
Solgar Metyylikobalamiini 1000 µg 30 nugg
18,36 €
Solgar Magnesiumkelaatti (bisglysinaatti) 100 tabl
16,87 €
Solgar Kangavites® Tropical Punch (lapsille, hedelmänmakuinen) 60 tabl
15,34 €
Solgar Kangavites® Bouncing Berry (lapsille, marjanmakuinen) 60 tabl
15,34 €
Solgar Female Multiple (naisten monivitamiini) 60 tabl
25,25 €
Solgar Kalsium-magnesium-sinkki 250 tabl
24,48 €
Solgar Kalsium-magnesium-boori 250 tabl
21,42 €
Solgar Kalsiumsitraatti + D3 240 tabl
38,21 €
Solgar C-vitamiini + ruusunmarja (C + Rose Hips) 500 mg 100 tabl
13,77 €
Solgar Ester-C® Plus 1000 mg 90 tabl
40,46 €
Solgar Ester-C® Plus 500 mg 250 kaps
64,86 €
Solgar Formula VM-75® 60 tabl
26,01 €
Solgar E-vitamiini 268 mg Mixed 50 softg
21,80 €
Solgar E-vitamiini 134 mg Mixed Vegetarian 100 softg
32,68 €
Solgar B12-vitamiini 1000 µg 250 nugg
31,32 €
Solgar B12-vitamiini 100 µg 100 tabl
9,01 €
Solgar D3-vitamiini 1000 IU (25 µg, kalasta) 100 softg
13,77 €
Solgar D3-vitamiini 2200 IU (55 µg) 100 kaps
28,31 €
Solgar D3-vitamiini 4000 IU (100 µg) 120 kaps
35,91 €
Terranova Selenium 100 ug Complex 50 kaps
13,18 €
Terranova Living Multinutrient Complex 50 kaps
21,80 €
Terranova Folate (Methylfolate) 400 ug Complex 50 kaps
15,60 €
Terranova Magnesium 100 mg Complex (bisglysinaatti) 50 kaps
19,47 €
Terranova Magnesium Calcium 2:1 Complex 50 kaps
12,37 €
Terranova Vitamin E 200 IU (134 mg) Complex 50 kaps
17,13 €
Terranova Vitamin C 250 mg Complex Multi-Ascorbate 50 kaps
17,13 €
Terranova Vitamin B12 500 ug Complex (metyylikobalamiini) 50 kaps
15,60 €
Terranova Vitamin D3 50 ug + K2 (MenaQ7®) 100 ug Complex (kasviperäinen) 50 kaps
29,58 €
Terranova Vitamin D3 50 ug Complex (kasviperäinen) 50 kaps
17,13 €
| 1 - 30 / 483 tuloksesta |
|




