Kihomatojen häätö

Kihomato, Enterobius vermicularis, kuuluu sukkulamatoihin. Kihomadot ovat 3 – 13 mm mittaisia, valkoisia, lankaa muistuttavia matoja, jotka elävät suolistossa. Niiden elinkaari on muutamia kuukausia. Tartunta tapahtuu, kun madon munia niellään. Munat ovat niin pieniä, ettei niitä voi nähdä silmin. Munat voivat elää useita päiviä huoneenlämmössä. Tartunnan voi saada vain ihmiseltä, ei lemmikeiltä. Suomessa tartuntoja saavat yleensä alle kouluikäiset lapset, mutta aikuinenkin voi saada tartunnan. Kihomato aiheuttaa Suomessa pieniä, vaikeasti hoidettavia epidemioita perheissä, päivähoidossa, koulun alaluokilla ja jopa iäkkäiden hoivalaitoksissa. Kihomadon ilmaantuminen ei ole merkki huonosta hoidosta tai hygieniasta.

Madon yhdessä ihmisessä munimat munat voivat joutua toisen henkilön suuhun suoran käsikosketuksen kautta tai lelujen ja todennäköisesti myös vaatteiden ja vuodevaatteiden koskettelun välityksellä. Yksikin muna voi aloittaa infektion. Munat ovat niin pieniä, ettei niitä voi silmin nähdä. Ne säilyvät ympäristössä useita päiviä tartuttavina. Munan nielemisestä oireiden alkamiseen kuluu kuutisen viikkoa. Muna kuoriutuu ohutsuolessa ja siitä tuleva toukka pesiytyy parin kehitysvaiheen jälkeen paksusuoleen, umpilisäkkeen ympäristöön, missä se lisääntyy.

Oireet

Kihomatojen yleisimpänä oireena on yöllä ilmenevä peräaukon kutina. Kutina voi alkaa vasta 1–2 kuukauden kuluttua tartunnasta. Ainoa oire kihomadoista on peräaukon ja tytöillä joskus myös ulkosynnyttimien kutina. Oireet johtuvat toukista ja munien pinnan ärsyttävistä aineista ja vaativat syntyäkseen runsaan matomäärän. Oireet eivät ole yhtä voimakkaita kaikilla tai oireita ei välttämättä ole ollenkaan. Kihomatotartuntaan ei liity vakavampia oireita tai tauteja.

Kihomadoista voi varmistua näkemällä niitä ulosteen pinnalla. Isommat naarasmadot luikertelevat silminnähden, mutta pienet koirasmadot eivät. Varmin vaihtoehto kihomatotartunnan toteamiseksi on näytteen ottaminen ja sen vieminen laboratorioon tutkittavaksi, sillä kihomatojen munia ei voi nähdä paljaalla silmällä.

Hoito

Kihomatoon tehoavan itsehoitovalmisteen, Pyrvin, vaikuttava aine on pyrviiniembonaatti. Lääkeaine halvaannuttaa kihomadot ja ne poistuvat ulosteen mukana. Kaikki perheenjäsenet, myös oireettomat, tulisi hoitaa yhtä aikaa. Tabletit otetaan kerta-annoksena painon mukaan annosteltuna kertahoitona 1 tabletti 10-15 kg kohti. Lääke ei tapa kihomatojen munia, joten hoito uusitaan aina parin viikon kuluttua, jolloin munat ovat kehittyneet toukiksi ja madoiksi, mutta eivät vielä ole sukukypsiä ja muni vielä uusia munia.

Pyrviniä voi antaa myös alle 10 kiloiselle lapselle. Tabletin saa tarvittaessa halkaista. Pyrvin ei juuri imeydy elimistöön, mutta se voi kuitenkin aiheuttaa suolisto-oireita, kuten ripulia, ummetusta ja vatsakipuja. Lääke myös värjää ulosteen punaiseksi, mikä ei ole kuitenkaan vaarallista. Mikäli vaatteet värjäytyvät, tahrat lähtevät yleensä tavallisella pesuaineella.

Kihomatojen häätöön on olemassa myös reseptivalmisteita.

Toimenpiteet uuden tartunnan välttämiseksi

Huolellinen käsipesu ja kynsien leikkaaminen lyhyiksi auttaa tartunnan välttämisessä, jottei kihomatojen munat jää sormiin tai kynsien alle. Kädet pestään usein, ainakin ennen syöntiä ja vessassa käynnin yhteydessä. Lääkkeen ottamisesta seuraavana päivänä tehdään normaali viikkosiivous, jolloin pestään erityisen huolella vesihanat, ovenkahvat ja vessan huuhtelunappi. Myös vuodevaatteet on hyvä pestä niihin mahdollisesti joutuneiden munien poistamiseksi.  Alusvaatteet vaihdetaan päivittäin. Kihomato uusiutuu herkästi ja joskus näitä toimenpiteitä on toistettava useasti, ennen kuin infektiokierre lopullisesti saadaan katkeamaan.

Hoidon onnistumisen kannalta on hyvä ilmoittaa tartunnasta hoitopaikalle, jotta mahdollinen käynnissä oleva epidemia tulee havaituksi ja hoidetuksi. Lasta ei kuitenkaan tarvitse pitää pois koulusta tai päivähoidosta.

Lue myös artikkeli päätäiden hoidosta.

© Helena Jalonen, apteekkari